Vaalirahoituksella tarkoitetaan vaalikampanjan aikana käytettyjä rahoja, joilla katetaan ehdokkaan vaalityön kulut. Vaalirahoitukselle on säädetty oma ajankohtansa ja se koskee kampanjointia 6 kuukautta ennen vaaleja ja 2 viikkoa vaalien jälkeen. Ehdokkaan rahoitus vaihtelee rajusti ja on sanomattakin selvää että suurimpien suosikkien rahoitus on usein suurempi kuin vasta politiikan näyttämölle ponnistamassa olevan ehdokkaan.

Ehdokkaan budjetti

Vaalirahoitus voi koostua seuraavanlaisesti:

  • Ehdokkaan omat rahat ja mahdolliset henkilökohtaiset lainat
  • Ehdokkaan tukemiseksi toimivan yhteisön tai itse ehdokkaan saama tukiraha
  • Muu mahdollinen tuki

Vaalirahoitusta säätelee Suomessa vaalirahoituslaki, jonka mukaan vaalirahoituksesta on tehtävä selvitys. Valtiontalouden rahoitusvirasto on asiasta vastaava viranomaistaho ja ilmoitukset rahoituksesta lähetetään sinne. Seuraavat henkilöt ovat velvollisia ilmoittamaan virastolle vaalirahoituksesta:

  • Henkilö, joka on valittu eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi tai varaedustajaksi
  • Henkilö, joka on valittu europarlamenttivaaleissa parlamentin jäseneksi, varajäseneksi ja siitä seuraavaksi jäseneksi
  • Puolue, joka on asettanut ehdokkaan presidenttivaaleissa ehdokkaaksi ja ehdokkaan valitsijayhdistyksen asiamies tai varamies
  • Henkilö, joka on valittu kuntavaaleissa valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi

Vaalityö Suomessa ja maailmalla

Suomessa presidentinvaaleissa voidaan käyttää hieman suurempia summia kuin esimerkiksi kunnallisvaaleissa vaalityöhön mutta summat ovat maltillisia verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltojen presidenttikampanjaan, joka on valtava ponnistus jo ehdokkaallekin. Vaaliraha tiedot ovat Suomessa täysin julkista tietoa ja epäselvyydet nousevat aina esille. Niin kävi esimerkiksi vuonna 2016, kun istuvan Tasavallan Presidentin edellisessä vaalikampanjassa havaittiin epäselvyyksiä.

Presidentinvaaleissa käytettävät summat ovat pyörineet noin 100 000 eurossa molemmin puolin, kun taas viime presidenttivaalien Yhdysvalloissa kerrotaan olleen yhdet kalleimmat vaalirahoituksen suhteen. Jo ennen vaalipäivän lähestymistä Hillary Clintonin kerrottiin keränneen vaalirahaa noin miljoonan dollarin verran. Yhdysvalloissa vain osa vaalirahoista on virallista ja esimerkiksi eri tukiyhdistysten lahjoituksia ei kirjata. Vaaliraha voidaan merkitä käytettäväksi johonkin yksittäiseen tukihankkeeseen, vaikka olisikin vaalityössä käytettävää rahaa. Suomessa taas vaalirahat ovat tarkan valvonnan alla ja jokainen euro ja sen käyttökohde lasketaan tarkkaan.

Yhdysvalloissa rahaa menee valtavasti mainontaan, matkoihin ja vaalityöläisten palkkoihin. Viime vaalien aikaan raportoitiin myös yleisestä tyytymättömyydestä, joka koskee juurikin pimeää vaalirahaa. Isoja rahoja lahjoittavien tukiyhdistysten valta ja asema tuntuu tavallisen kansalaisen mielestä liian suurelta ja vaalit alkavat lipua kauas kansalaisten ulottumattomiin. Monen mielestä tuntuu että politiikka ja vaalit sovitaan jossain muualla kuin vaaliuurnien äärellä. Suomalainen tarkka vaalirahavalvonta pitää kyseisen toiminnan mahdottomana eikä suuren maailman tyylistä tukiyhdistystoimintaa ole havaittavissa.

Kunnallisvaaleihin minibudjetilla

Erityisesti kunnallisvaaleissa on tyypillistä että ehdokkaat hoitavat kampanjoinnin melko kevyin varoin. Rahan sijaan voidaan saada apua kannattajilta, jotka auttavat vaalimainosten painatuksessa ja jakamisessa. Suomalaiseen vaalityöhön kuuluu vahvasti jalkautuminen kansan pariin ja sitä pidetään erityisen tärkeänä.

Ehdokkaan saapuminen kaupungin torille soppatykki tarjottavanaan on monelle mieleen ja ehdokkaan kanssa tullaan juttelemaan tavallisen kansan tapaamispaikalle. Kynnys saapua on matala kun ehdokkaan ja kansan välille ei ole nostettu lasiseinää, jonka liian sliipattu tila ja edustaminen saattaisivat aiheuttaa. Toriedustaminen ei kuulu ainoastaan kunnallisvaaleihin, vaan myös presidentinvaaleihin. Suomalaisille on aina ollut tärkeää että ehdokas, jopa presidentti sellainen, on yksi heistä. Hän on asemastaan huolimatta tavallinen kansanmies tai -nainen, joka juo muiden seassa kahvia paperikupista ja juttelee samoista huolista kuin muutkin.

Tästä syystä liian mahtipontinen kampanjointi voi olla suomalaisella mittapuulla isku kiveen. Maanläheinen tyyli on enemmin omiaan näille leveysasteille, jossa on totuttu luottamaan jopa poliitikon sanaan. Suomalainen antaakin helpommin äänensä henkilölle, joka kolaa itse lumensa kuin ehdokkaalle, joka vaatii itselleen yksityiskonetta liikkumiseen.